This is a free Purot.net wiki
  • View:

Jennin uutinen ja tarina

Suklaamurha Vuosaaressa.

Tiistai-iltana Helsingin Vuosaaressa tapahtui murha palvelukoti rantakartanossa. 93-vuotias muistisairas rouva löydettiin rantakartanon keittiöstä kuolleena. Poliisi epäilee hoitohenkilökuntaa joka on ollut paikalla tapahtuman sattuessa. Tutkijat ovat löytäneet Rouvan vierestä veitsen ja palan suklaata. Poliisi tutkii miten suklaa on joutunut rouvan viereen.

 

Tinkan tarina Jennin uutisessa

Kirjoitan tarinan sivullisen hoitajan näkökulmasta:

Olin paikalla kun se tapahtui...kaikki lähti siitä kun työparini kanssa istuimme kahvitauolla pienessä henkilökunnan ruokailutilassa, sieltä ei oikein nähnyt minnekkään muualle kuin pitkään käytävään, jonka varrella asukkaiden huoneet sijaitsi. 

Olimme kumpikin olleet karkkilakossa kuukauden ja nyt meidän kummankin teki kamalasi mieli suklaata. Kello oli paljon ja olimme kahdestaan ilta-vuorossa. Mietimme ja mietimme mistä saisimme tähän hätään suklaata, koska kumpikaan ei olisi voinut lähteä sitä kaupasta hakemaan kesken vuoron, varsinkaan nyt kun meitä oli vuorossa vain kaksi. Sitten toisella välähti.  

Eräällä muistisairaalla mummolla oli aina eräässä lukittavassa yöpöydän laatikossa kilo kaupalla suklaata. Päätin mennä itsekseni kysymään jos saisimme tältä vähän suklaata.. Tietysti olisimme ostaneet hänelle huomiseksi uuden rasian. 

Päästyäni huoneeseen säikähdin todella... vanhaa rouvaa ei näkynyt missään, hänen yöpöydän laatikko oli auki ja kaikki suklaat olivat poissa. Tiesin hyvin, että kukaan ei tiedä missä rouva säilyttää yöpöytänsä laatikon avainta, vaikka rouva unohteleekin paljon asioita niin hän kyllä muistaa missä avaintaan pitää, eikä kerro sen olinpaikkaa kenellekkään, sen verran makean perään kun hän onkin.

Etsin häntä työparini kanssa kaikkialta, mutta emme löytäneet häntä mistään. Kiersimme kaikki paikat, kunnes pääsimme keittiöön, suureksi järkytykseksi löysimme tämän herttaisen vanhan rouvan kuolleena maassa makaamasta. Huomasimme hänen vieressään verisen keittiöveitsen, (säilytämme niitä lukitussa kaapissa ja vain henkilökunta tietää missä avain on) vanhan naisen vierestä löytyi myös hämmästykseksi pala suklaata. Meitä alkoi pelottaa, olimme juuri soittamassa poliisille, kunnes huomasimme kahden poliisin lähestyvän meitä, he ottivat meidät kiinni epäiltynä murhasta. Joku oli ehtinyt soittaa poliisit paikalle ennen meitä...

Discuss & brainstorm

Only members of this wiki are allowed to contribute to discussions. If you would like to participate in the discussion, send a membership request.

Hienoa, Jenni ja Tinka!
mervikuismanen   (10.02.2016 11:45)